Marianne Kettusen tarina
Marianne syntyi 31.5.1963 Varkaudessa, muusikkoperheeseen. Isä hanuristi ja äiti laulaja. Kettusen 4-lapsisen katraan kaikki sisarukset saivat syntymälahjaksi musikaalisuuden ja niinpä syntyi "Kettusten musisoiva perhe".
Tytöt,Anitta ja Marianne löysivät tiensä mikrofoninvarteen ja isän mukaan keikoille. Kalevi Kettusen orkesteri, solistinaan Esa Pakarinen ja Svante Kosunen. Kettusen tytöt olivat 1970-luvun kysytyimpiä orkestereita. Ensimmäinen oma levy julkaistiin 70-luvulla "Punasaappaat". Siitä starttasi nousujohdanteinen lapsitähtiura tytöille. Tyttöjä vietiin kuin litran mittaa, erilaisiin tv- esiintymisiin, radiokeikoille ja nimenomaan yleisön eteen tanssipaikoille. Tyttöjen tavaramerkki oli "vanhan tanssimusiikin"-linja. Kun tikkukaramellit vaihtuivat purkkaan, myös tytöt alkoivat tarkentaa omaa linjaansa musiikissa. Isän orsketerin siipien suojista oli hyvät eväät lentää maailmalle ja kurkistaa aidan toisellekin puolelle.
Vicky Rostin ja Kirkan kesäshowssakin tytöt olivat mukana kaksi kesää 70-luvun lopulla. Kaksi kesää. Samaan aikaan kun siskokset kävivät koulua keikkojen sivussa; Anitta lukiota ja Marianne kauppaopistoa, jo silloin näkyi selvät viitteet siitä ettei Mariannea koulun kertomataulut kiinnostaneet.
Mariannen veri veti keikoille ja musiikin pariin. Anitta sen sijaan valitsi jatko-opinnot Englanissa.
Siitä starttasi Mariannen sooloura, jota jatkunut tähän päivään saakka. Toki paljon mahtuu näihin vuosiin. Päivätöitäkin Marianne ehti tehdä mutta loppuenlopuksi musiikki vei voiton. Marianne on laulukeikkojen ohessa toiminut risteilyemäntänä, karaokejuontajana, erilaisissa juontotehtävissä, ym...
1998 Marianne kävi laulamassa Tangokisoissa itsensä komeasti kymmenen parhaan joukkoon, vaikkei sitä kirkkainta kruunua sieltä tullutkaan, niin kokemusta senkin edestä.
Mariannen pitkäaikainen haave, päästä teatterimaailmaan, toteutui pari vuotta sitten kun Marianne pestattiin Varkauden teatterin musikaaliin "The Sound of Music" päärooliin Maria Raineriksi. Musikaali saavutti suuren suosion, joten tästä teatteriuralle seurasi jatkoa Kiba Lumbergin näytelmässä; "Tumma ja Hehkuva veri" sekä Armin rooli näytelmässä Danny Show.
Bändin kanssa keikkailun lisäksi Marianne tekee juontokeikkoja erilaisissa tapahtumissa.
Marianne bändeineen tanssittaa myös tänä kesänä yhden jos toisenkin hääparin avioliiton satamaan.
Mariannen keikkaohjelmisto käsittää omien laulujen lisäksi tanssittavaa musiikkia laidasta laitaan. Ojelmistosta löytyvät Anna Eriksson, Arja Koriseva,Kirsi Ranto, ym... Perinteisestä vanhasta tanssimusiikista tämän päivän iskelmien parhaimmistoon.
|